Hello. I've been thinking long and hard weather I should write about this subject and if so, what would I have to say? I've finally made up my mind and decided that I will write about it. So today's post will be about body (issues). Sorry about rather free style of writing. :D
Tervehdys. Olen miettinyt pitkään ja hartaasti pitäisikö minun kirjoittaa tästä aiheesta ja jos niin mitä? Päätin nyt sitten tarttua härkää sarvista ja alkaa rustaamaan tekstiä aiheesta keho ja kehonkuva... anteeksi vaan tajunnanvirtamaisuus.
When I first started this blog I was trying to lose a little bit weight (and I did). I wanted to look better in my own eyes and of course in others' too. Almost exactly one year later I was afraid of dying. I weighted only 48kg, I felt powerless, I couldn't sleep, walk let alone exercise... do much anything. Because of the Hyperthyreosis, which also made me lose weight rapidly no matter how much I ate. It was without a doubt one of the scariest things I've ever experienced and it got me thinking... what really is important for me? Being skinny (aka constantly dieting since I'm not naturally skinny) suddenly didn't feel that important at all. I just wanted to be healthy and powerful again. I can normally do like 100 situps easily but suddenly I could only do like... two. I felt totally useless. And now, that I have finally gotten better and gained like 7kg of weight... I feel very confused. art of me is happy as hell that I can do whatever I want again, that I feel good, that I am alive. But part of me feels like a total failure for gaining all that weight... And the weirdest part is that I don't even know weather I looked better or worse before! At least Wolf is happy, he says I look more womanly now. But I'm not sure what to think. It feels terrible when your clothes don't fit you anymore. And I feel like... my value is diminished. I compare myself again. Bars make me sad. Internet makes me sad. And at the same time I keep thinking that this shit shouldn't even be important!
Kun aloitin kirjoittamaan tätä blogia halusin pudottaa vähän painoa (ja pudotinkin). Halusin näyttää paremmalta omaan silmääni ja tottakai myös muiden. Melkein tarkalleen vuosi myöhemmin pelkäsin kuolevani. Painoin 48kg, olin täysin voimaton, en pystynyt nukumaan, en kävelemään, phumattakaan treenaamisesta... en jaksanut oikein mitään kiitos hypertyreoosin joka sai myös painoni putoamaan hälyyttävällä tahdilla vaikka söin kuin hevonen. Se oli eittämättä yksi elämäni pelottavimpia kokemuksia ja sai minut ajattelemaan mikä minulle on oikeasti tärkeää? Timmi kroppa (eli jatkuva laihdutus koska en todellakaan ole luonnostani laiha) ei yhtäkkiä tuntunut minusta ollenkaan tärkeältä. Halusin vain terveen, vahvan kroppani takaisin. Pystyn normaalsti heittämään helposti 100 vatsalihasta, tuolloin sain ehkä... kaksi. Tunsin itseni hyödyttömäksi. Ja nyt kun voin jo paljon paremmin ja paino on noussut seitsemisen kiloa... olo on hämmentynyt. Toisaalta olen helvetin onnellinen että sytyn taas tekemään mitä haluan, voin hyvin ja olen elossa, toisaalta taas tunnen epäonnistuneeni koska olen lihonut niin paljon... Ja omituisinta on se, etten edes tiedä näytänkö nykyisissä mitoissani paremmalta vai huonommalta kuin ennen! Susihukka on ainakin onnellinen, näytän kuulemma naisellisemmalta. Mutta itse en tiedä mitä ajatella. On kamalaa kun ei enää mahdukaan johonkin vaatteeseen. Tuntuu kuin oma arvo olisi jotenkin laskenut. Vertailen taas itseäni ja tulen surulliseksi baareissa ja selaillessani nettiä. Ja samaan aikaan mietin että tuon ei pitäisi olla mulle millään lailla tärkeä asia!
Let's face it. I've been fat before. And Wolf loved me just as much as he does now. Although I partially lost weight before because I wanted to look better in his eyes. But it had nothing to do with it! What does affect our relationship however is the fact that I have become very self conscious about my weight... and about my body in general. I think that somehow falling ill and losing control over my own body pushed me over the edge and now I feel lost. On the other hand I want my body to be perfectly toned and all but even more I just want to be happy. I don't want to torture my body with crazy diets anymore. I don't want to count calories and refuse ice cream or go to bed hungry. I realize that I have been too hard for my body, even though it has served me so well. It has allowed me to do many kinds of sports, it has given me and my man pleasure, it has been very tough and healthy and endured many challenging jobs, always healed fast and well and I have repaid this with cruelty.
Mutta siis. Mä olen ennenkin ollut läski. Susihukka rakasti mua ihan yhtä paljon silloinkin, vaikka myönnettäköön että alunperin aloitin laikkarin että näyttäisin paremmalta Susihukan silmissä. Mutta painolla ei ollut kyllä mitään tekemistä sen asian kanssa! Se mikä on meidän suhteeseen vaikuttanut on mun jatkuva painontarkkailu ja kriiseily kroppani kanssa. Jollain tapaa kai sairastuminen ja kontrollinen menttäminen oman kehin suhteen suisti mut yli laidan ja nyt olen ihan hukassa sen suhteen mitä pitäsi tehdä. Toisaalta haluaisin treenata täydellisen timmin kropan itselleni, mutta vieläkin enemmän haluaisin olla onnellinen. Mä en enää halua kiduttaa mun kehoa hulluilla kuntokuureilla. Mä en halua enää laskea kaloreita enkä kieltäytyä jäätelöstä enkä mennä nälkäsenä nukkumaan. Pikkuhiljaa tajuntaan iskee ymmärrys että mä olen kohdellut mun kroppaa ihan kamalalla tavalla vaikka sen on toiminut mun hyväksi aina kuin unelma. Se on taipunut vaikka millaseen urheiluun, tuottanut nautintoa niin mulle kuin Susihukallekin, se on pysynyt lujana ja terveenä ja kestänyt vaikka millaisia fyysisesti kuormittavia duuneja ja parantunut aina nopeasti ja hyvin ja palkaksi mä olen vaan julmasti kiduttanut sitä.
I think I should stop hating myself for something that I'm not and start loving myself for something that I am. I am strong, capable of many things and pretty enough like this. Why should I be anything more? Why would it be important? Because for me life is all about being happy. And that doesn't mean being skinny.
Mä haluaisin nyt tehdä päätöksen että lopetan itteni vihaamisen sen vuoksi mitä mä en ole ja alan rakastaa itteäni sen takia mitä mä olen. Mä olen vahva ja pystyn tekemään vaikka ja mitä ja oon ihan riittävän simpsakka ihan tämmösenä. Miks vitussa mun pitäs tavoitella enempää? Miksi se olis tärkeää? Mulle elämän takoitus on kuitenki aina ollu olla onnellinen ja se ei oo sama asia kuin olla laiha.
So... what do you think? How important it is for you to be of trying to be the way you consider perfection? Or what is important for you in life? Of course this post isn't about mocking any body type. If you are naturally skinny you shouldn't force yourself to eat to get more curves. Whatever size the person I've always admired the ones that are happy with themselves. How about you?
Mitäpä mieltä ovat lukijat? Kuinka tärkeää teistä on pyrkiä täydellisyyteen? Tai mikä teille on elämässä ylipäätään tärkeää? Tämän postauksen tarkoitus ei ole sitten morkata mitään vartalotyyppiä. Luonnostaan laihan ei pitäisi pakolla lihottaa itseään saadakseen muotoja ja olipa ihminen mitä kokoa vaan mä olen aina ihaillut niitä jotka on sinut itsensä kanssa. Entä te?
Btw, to illustrate this post I used pictures of myself practicing pole dancing (taken last week I think). This is one thing I'm very proud that my body can once again do. Skinny or not, I'm very happy with those pictures, they make me look and feel really powerful. <3
Muuten, kuvitin tän postauksen kuvilla joissa treenailen tankoilua (otettu muistaakseni viime viikolla). Tää on yks niistä jutuista joihin mun keho taas pystyy ja joista oon tosi ylpee. Laiha tai ei oon tosi tyytyväinen noihin kuviin, ne saa mut näyttämään vahvalta ja tuntemaan itteni selaseksi. <3
That's a lot of lovely pictures of you. You look strong and healthy and not overweight at all. I gained twenty kg in two years when I was divorced and got a new family. I guess the gain was caused by depression. I never have been thin nor fat so I started a very strict diet to myself. Perhaps not the best but that's what I had to try when whetting else doesn't work. I think you should embrace that feeling that your body is working again.
ReplyDeleteThank you, I think so too. I'm not overweight, but I have been before and on some level I guess I'm afraid I might slip back to that... on the other hand I remember being very happy when I just didn't care about my weight, nor owned a scale. I guess I'd like to get back to feeling like that again... :)
DeleteThat's a lot of lovely pictures of you. You look strong and healthy and not overweight at all. I gained twenty kg in two years when I was divorced and got a new family. I guess the gain was caused by depression. I never have been thin nor fat so I started a very strict diet to myself. Perhaps not the best but that's what I had to try when whetting else doesn't work. I think you should embrace that feeling that your body is working again.
ReplyDeleteSä mikään läski ole! Normaalipaino ei tarkoita läskiä. Ja sitäpaitsi ihmisen kehoon kuuluukin se läski, ei se silti meinaa että olisi ylipainoinen. Se merkkaa eniten maailmassa, että osaa rakastaa itseään, rakastaa siten myös muita, omaa elämäänsä ja nauttia siitä. Siitä on eläminen tehty, siitä kuuluu nauttia.
ReplyDeleteEn missään nimessä ajattele olevani. :D Normaalipainoinen olen kuten sanoit. Nimenomaan pohdin sitä että mun arvomaailma on vinksahtanut kun tuosta elopianosta on tullut jotenkin niin tärkeä asia, onnellisempi olin ylipainoisena kun en edes omistanut vaakaa saati välittänyt mitä se näyttäis. Sitä arvosti itsessään ihan eri asioita ja oli armollisempi itseään kohtaan kaiken kaikkiaan ja siihen olis tarkoitus palata. :)
DeleteOlen puottanut myös ison määrän painoa lyhyehkössä ajassa, mutta ehkä vähän terveellisemmillä tavoilla, sillä en muista menneeni esimerkiksi nukkumaan nälkäisenä. Mutta ymmärrän tuon, että kun käy pienempänä ja ottaa muutaman kilon takaisin eikä enää mahdu aikaisempiin vaatteisiin, se tuntuu pahalta. Tärkeää on kuitenkin sen kultaisen keskitien löytäminen, että kropalla olisi hyvä olla ja itsellään pääkopassa hyvä olla. Jatkuva liikkuminen ja ruokailun tarkkailu vaikuttaa kehonkuvaan ja lisää sen muutosten tarkkailua, valitettavasti :/
ReplyDeleteOnneksi sinulla on myös sama tilanne kuin itselläni, että olet tavannut miehesi ollessasi vähän isommassa kunnossa. Silloin tietää ainakin, että ihminen jonka kanssa elää rakastaa sinua sellaisena kuin olet eikä ulkonäkösi vuoksi. Kaikkea tsemppiä, toivottavasti esimerkiksi tankoilun ohelle löytyisi joku sellainen liikuntaharrastus, joka ei tuntuisi kropan kidutukselta. Se voisi helpottaa eikä liikunta olisi niin pakkopullaa :)
Just tuota tarkoitin! Siis että mitä enemmän yrittää laihduttaa liikkumalla ja laskemalla kaloreita sitä enemmän vahtii itseään ja on tosi vaikeaa päästää siitä irti ja rentoutua!
DeleteJa olis kieltämättä tosi kiva jos löytäisi vaikka jonkun lenkkikaverin ja pääsis harrastamaan jotain hauskaa, vähän aerobisempaa liikuntaa. :) Kun luonnollisesti kuluttais enemmän päivän aikana sais myös hyvällä omallatunnolla syödä enemmän, hehe. :D Ja liikunta on kyllä sellanen asia joka piristää kehoa luonnollisella tavalla jos se vaan on hauskaa. ^_^
Vautsi, upeita kuvia. Katselen täältä ruudun toiselta puolen kateellisena. Haluaisin kokeilla tuota harrastusta, mutta täällä lähellä ei moista löydy. No enihau, tekstisi sai miut ajattelemaan. Tahdon laihtua, en ole tyytyväinen itseeni, mutta samalla mietin, että tuon miehen takia. Mutta miksi? Mies on ollut tuossa vieressä yli 3,5 vuotta ja miun paino on ollut lähestulkoon kokoajan sama. Ei kai se siitä yhtäkkiä lähde kävelemään painoni takia? Ehkä pitää alkaa vain olla tyytyväinen itseeni ja oppia ettei maailma kaadu, kun en mahdukkaan 5 vuotta vanhoihin vaatteisiin tai ylipäänsä XS-S kokoisiin.
ReplyDeleteToivottavasti siulla menee jatkossa hyvin, siun sietää olla tyytyväinen, mitä noita kuvia katsoo! =)
Mulla oli samanlaiset mietteet aikoinaan mutta loppujen lopuksi olikin niin että tuo mies ei paljoa välittänyt siitä mitä mä kulloinkin painoin vaan tärkeempää oli nimenomaan se että olin rentoutunut ja hyväntuulinen ja sinut itteni kanssa. :) Kalorien kyttääminen ei todellakaan ole sitä rentouttavinta puuhaa... -_-; Haha, tuntuu vähän siltä että laihdutuksen lopettaminen on yhtä vaikeaa kun sen aloittaminen mutta yritetään. :D
DeleteMinä en nyt ihan ymmärrä mistä noissa kuvissa pitäisi löytää läskiä, saatika mitään muutakaan ylimääräistä. Henk. koht. olen ilmeisesti sen verran laiska, että en jaksa stressata ylimääräisistä makkaroista niin kauan kun ne eivät oikeasti ole terveydelle vaaraksi - tarkoittaen sairaalloista ylipainoa. Tiedän että olen pyylevä, olen aina ollut ja tulen aina olemaankin, mutta ennemmin näin kuin että kiusaisin itseäni nälkäkuurilla ja jatkuvalla rääkillä, ei sovi mun mielenterveydelle (ja tulen ihan pirun kärttyiseksi nälkäisenä...)
ReplyDeleteTeillä on hieno parisuhde, ja tiedän että J:tä ne pari "ylimääräistä" kiloa ei varmasti hetkauta suuntaan tai toiseen, joten ota rennosti, nyt on kesä, hae kiskalta jäätelö ja nauti siitä :)
K, sä olet mun mielestä aina ollut kaunis sellasena kun sä olet ollut ja ihailen sussa sitä miten sä suhtaudut sun kroppaan. :) Otan susta mallia ja koetan ottaa rennosti, itse asiassa mennään tänään ulos syömään J:n kanssa joten tästä se lähtee. x3
DeleteUpea postaus! Tosin, tekisin mitä vain, että mulla olisi tommonen kroppa, enkä näe sussa mitään ylimääräistä, päinvastoin! <3 Ja kuvat ovat upeita, varsinkin viimeinen ja toka!
ReplyDeleteKiitos kovasti. :3
DeleteOot ajatuksissas täysin oikeilla linjoilla, onnellisuus ja se että on tyytyväinen itteensä on tärkeintä!
ReplyDeleteOlen itsessäni huomannut sen että kun paino on vähän laskenut tässä viime vuosina, niin jotenkin sitä heti alkaa enemmän... kyttäämään tai vahtimaan itteään, ja jotenki sitten alkaakin harmittaa jos paino nousee, vaikka ois joskus aiemmin painanut paljon enemmän! Jotenkin ihan epäloogista! Itsekin painoin jonkun verran enemmän silloin kun alettiin seurustella, vaikka ero ei kiloissa mikään merkittävä olekaan niin heti miettii että no se ois olevinaan joku iso asia.
Kyllä mä oon huomannu että oon tyytyväisempi ja ilosempi kun en kyttää syömisiäni. Ihmisellä kuitenkin on yleensä joku tyypillinen paino missä kehon on hyvä olla ja ei kait se oo mitään järkevää laihdutusta jos sitä pitää koko ajan miettiä tai jollain lailla kiduttaa kroppaansa sen takia. Oot kyllä painanu tosi tosi vähän, vaikka sulla se sairaus onki ollu siihen vaikuttamassa, mut varmasti sun keho tykkää enemmän ettei sen tartte koko ajan mennä alimitoitetulla energiamäärällä. Ja kyllä se miespuoleinen henkilö siellä on oikeassa, näytät paremmalta kun et oo niin hirmusen laiha! Eihän sitä mihinkään minimaalisen pieniin vaatteisiin aikuisen naisen tartte sopiakaan. Vaikka ymmärrän kyllä tunteen. Ei se laihuus ja ns. kontrolli kropasta tee kuitenkaan mitään suurempaa sisältöä tai onnea ja auvoa elämään, usein ihan päinvastoin, on enemmän stressiä vaan siitäkin ja minulla ainakin nälkä ja liian vähäinen syönti vaikuttaa mielialaan aika äkkiä.
Ja pitäisikö pyrkiä täydellisyyteen? Teininä täydellisyyteen pyrkiminen oli mulle kirosana. Kuitenkin myöhemmässä nuoruudessani olin siihen pyrkimisen orja. Nykyään ajattelen että miksi pitäisi pyrkiä niin kamalasti sellaiseen mitä ei koskaan saavuta, riittää kun pyrkii tekemän parhaansa asioissa joilla on merkitystä. Koska lisäksi on paljon merkityksettömiä asioita, joita me ei ehkä itse läheltä katsellen nähdä heti sellaisiksi. Kun tämän kaiken saisi vielä toimimaan käytännössä niin oisin varmaan paljon stressittömämpi ihminen! :D
Sä osaat niin hienosti pukee sanoiksi sen mitä ajan takaa, oon siis täysin samaa mieltä! Oon miettiny että esimerkiksi lehdet toitottaa joka päivä että joku henkilö x on laihduttanut x määrän kiloja x ajassa ja sit suitsutetaan sitä ja kysellään vinkkejä. Ja onhan se hienoa. Mut väkisinki siitä tulee itelle semmonen olo et helvetti joku tantta jostain perähikiältä joka on sauvakävelly vittuun puolet elopainostaan ja mä en saa edes pidettyä sitä kerran kovalla työllä saavutettua vartaloa kuosissa vaikka oon nuori ja kaikkee. Pahinta on se epäonnistumisen tunne, ei niinkään se että on lihonu koska sehän on taas vaan makukysymys oonko mä nyt esimerkiksi hehkeempi 50- vai 55-kilosena. :D Jotenki pitäs lakata yhdistämästä painonnousu omassa päässä epäonnistumiseen/saamattomuuteen/laiskuuteen/jne. Herranjestas varastoitunutta energiaahan se vaan on. :D Pitäs vaan nauttia siitä ettei oo koko ajan väsyny ja kärttynen ja huonovointinen. :) Ja ainii piti sanoa että "liian" täydelliset ihmiset on yleisen mielipiteen mukaan varmaan aika ärsyttäviä ku ei niitä voi ku kadehtiua. :D Niin hullua edes pyrkiä sellaseksi/sellaseen "asemaan". xD
DeleteHey there beautiful girl
ReplyDeleteI am so very glad to come across this post; seeing a gorgeous, strong woman exulting in her own body. Personally, I have gone through the same mental process -- wanting so much to be thin although I naturally carry a bit of fat on my stomach and my skeleton itself is heavier than that of girls' my height.
At the beginning of this year I began pole-dancing and instantly felt more confident about myself. Recently, though, I've realised that my priorities have changed: I've begun to value tone and muscularity over thinness. This is exacerbated by an old friend of mine who is naturally very tall and thin. She used to make me feel a bit bad about myself just by default, but now .. Obviously this is unique to this girl in particular and skinniness does not necessarily mean frailty; but my friend is always ill and delicate. And I look at my slightly padded middle (underneath, I have strong muscles but they are hidden by a layer of fat); at my lean strong legs; my biceps .. and I think wow; I'd never want to be thin and weak.
Even now that I indulged in vegan baked goods at my birthday party and am still trying to deal with the consequences, I am still okay with the way I look because I can do cool junk on a pole. And that's become my new measurement of physical worth.
You are absolutely right! Somehow feeling strong makes you feel really confident about yourself, even though sometimes in this society thinness seems to be more appreciated... a funny thing also, I recently got to know some pretty awesome, curvy burlesque chicks and somehow that got me admiring curves more than I used to. Even mine own. ^_^
Delete