We don't need nobody, baby, we don't need champagne

Hi again! I’ve been very busy with the project RadioTV Kombo for the last month, but finally it’s over! Well, I still have some documents to write, but… anyway, I might even have some free time! Anyway, I didn’t come here to babble about the project, but something far more important: my mate, my love, Mr. Wolf. Today is Wolf’s birthday, so this post will be dedicated entirely for him. <3

Hei taas! Olen ollut ihan sikakiireinen RadioTV Kombon parissa viimeisen kuukauden , mutta nyt se on viimein ohi! Okei, pari dokumenttia pitää vielä rustata, mutta… kummiskin. Minulla saattaa olla jopa vapaa-aikaa! Kummskin. En tullut tänne jaarittelemaan siitä projektista, vaan jostain paljon tärkeämmästä: rakkaasta elämänkumppanistani Susihukasta. Susihukalla on tänään syntymäpäivä, joten omistan tämän postauksen kokonaan hänelle. <3

Me and Wolf have been together for about four and a half years now and I’m still head over heels in love with him. Wolf is the reason I’m still alive. He is the big bad wolf that lured me away from the road that was leading straight to hell. But maybe I’ll start from the beginning.

Minä ja Susihukka ollaan oltu yhdessä pyöreästi neljä ja puoli vuotta ja yhä vain olen korviani myöten rakastunut. On Susihukan ansiota, että olen yhä elossa. Hän on se iso paha susi joka houkutteli minut pois tieltäni helvettiin. Mutta ehkäpä aloitan alusta.

I had broken up with my ex and left badly scarred. Two years of dating him had caused me to have OCD, which was treated with therapy and pills but without much success.  I felt neurotic, depressed and suicidal every day. But then I met Wolf, online. I was actually looking for a guy to fool around with just a little bit, but nothing more. I wanted to have fun, but not to date anyone or especially not to fall in love. I was a mess, but trying to heal. So we started off as friends.

Olin eronnut eksästäni ja ihan rikki. Kaksi vuotta hänen kanssa seurusteltuani minulle oli jäänyt käteen pakkouneuroosi, kasa lääkkeitä ja terapiassa istuskelua, joista kumpikaan ei tuottanut mainittavasti tulosta. Olin neuroottinen, masentunut ja ajattelin itsemurhaa päivittäin. Mutta sitten tapasin internetin ihmeellisessä maailmassa Susihukan. Etsiskelin oikeastaan seuraa vain hauskanpitoon, minulla ei ollut aikomustakaan aloittaa seurustelua eikä etenkään rakastua. Olin ihan paskana, mutta yritin toipua. Joten meistä tuli aluksi vain ystäviä.

I still wanted to get together with my ex and he agreed. I was attached to him. He was cruel and shitty to me, but I was hooked. He was my first love after all. But then, in Midsummer 2007 he stood me up, once again. I knew that Wolf happened to be in town, too (we lived about 60km apart from each other back then) and decided to meet him instead. That was the first time we actually met face to face.  He was even more handsome than in the photos I had seen of him. Dark green eyes, shaved head, reddish beard and wolf-like smirk. We met really quickly, but a few days later we decided to meet properly and he came to visit me.  We had an amazing chemistry but since I was going to Tuska festival to have fun and get a little crazy we didn’t want anything serious. But then he decided to escort me to my train to Tuska.  In the train I started thinking of what the fuck am I doing? Why am I going all the way to Tuska to have a good time with some guy just for one weekend when I already have someone waiting for me at the train station? I texted him in the middle of the night: “If I promise to behave and be a really good girl could we start being serious with each other?” He agreed. And although I had fun mostly I was just hoping to get home soon to see him.

Tuohon aikaan halusin yhä palata yhteen eksäni kanssa. Olin koukussa häneen, vaikka hän kohteli minua julmasti ja paskamaisesti. Kyseinen tyyppi oli kuitenkin ensirakkauteni. Mutta juhannuksena 2007 hän teki taas vaihteeksi minulle oharit ja koska tiesin myös Susihukan olevan maisemissa päätin tavata sen sijaan hänet. Asuimme tuolloin noin 60km päässä toisistamme emmekä olleet ennen tavanneet kasvokkain. Susihukka oli komeampi kuin kuvissa joita olin nähnyt.  Tummanvihreät silmät, ajeltu pää, punertava parta ja susimainen virne. Tapasimme vain pikaisesti, mutta muutamaa päivää myöhemmin päätimme tavata oikeasti ja hän tuli käymään luonani. Kemia välillämme oli uskomaton, mutta koska olin parin päivän sisään lähdössä Tuskaan  hauskanpito ja kenties satunnainen miesseura mielessäni emme halunneet aloittaa mitään vakavaa. Mutta sitten Susihukka halusi saattaa minut junalle. Yöjunassa makasin valveilla ja mietin että olen hullu kun lähden Tuskaan satunnaisen seuran perässä, kun minulla on mies tuolla asemalla. Tekstasin hänelle keskellä yötä ja kysyin: ”Jos olisin oikein kiltisti niin  voitaisiinko tässä olla ihan vakavissaan?” Ja Susihukka suostui. Ja vaikka minulla oli hauskaa tuskassa enimmäkseen odotin kuin tulisilla hiilillä paluuta hänen luokseen.

A few days later I was on a beach with him. We were just lazing around, swimming and laying in the sand. And I had never been so happy in my life. I felt safe, wanted and needed. I remember thinking that this isn’t what I signed up for. I was supposed to have fun, not to fall in love. Especially with this weird, troll-like guy…  You see my ex was a blonde, almost anorexic, techno-listening pretty boy and Wolf was… the complete opposite. Sure he was hot, but he was big, muscular, hairy and kind of barbaric. But I had never felt so at home with anyone. I felt that we two were alike. We were lone wolves with twisted humor and kind of perverted outlook of the world. And I still feel that way. I think our species is somehow unique, different from all others.

Muutamaa päivää myöhemmin makoilin jo Susihukan kanssa rannalla. Laiskottelimme, uimme ja makoilimm hiekalla, enkä ollut koskaan ollut yhtä onnellinen. Tunsin oloni halutuksi, turvalliseksi, tarvituksi. Muistan ajatelleeni, ettei tässä näin pitänyt käydä. Minun piti vain pitää hauskaa, eikä rakastua, varsinkaan tuollaiseen outoon örkkiin… Eksäni oli anorektisen laiha blondi teknoa kuunteleva nättipoika ja Susihukka oli täydellinen vastakohta. Toki hän oli komea, mutta hän oli iso, lihaksikas, karvainen barbaari. Mutta en ollut koskaan tuntenut oloani niin kotoisaksi kuin hänen kanssaan. Me kaksi olimme samaa maata, yksinäisiä susia varustettuina kieroutuneella huumorintajulla ja perverssillä maailmankatsomuksella. Minusta tuntuu yhä samalta. Olemme ainoita lajiamme, erilaisia kuin muut.

It wasn’t easy for Wolf to date me at first. I was broken and I hadn’t had time to heal. But I knew I had to take my chances and get him before someone else does. So when I needed to babble about my ex or our relationship, Wolf listened. When I was really neurotic, Wolf understood and supported me. And he wanted me and loved me and respected me every moment, no matter how ridiculous I acted because of my OCD. And little by little I started to heal. I started to like myself again and trust people. I stopped thinking about the past and started being less and less neurotic.  I’m sure Wolf was really fed up with me at times, but he never gave up on me. I still feel neurotic at times, but rarely. I guess you could say I’m cured. I’m off pills and therapy, I have virtually no symptoms and I can take pressure and stress. And that is all thanks to Wolf.

Susihukan ei ollut helppoa olla kanssani  ainakaan aluksi. Olin ihan palasina eikä minulla ollut aikaa korjata itseäni, sillä tiesin että jos en tarttuisi nyt tilaisuuteen olla Susihukan kanssa joku muu tekisi sen kyllä. Joten minun oli otettava riski ja yritettävä. Mutta kuten erosta toipumiseen kuuluu minun oli puhuttava eksästäni ja suhteestamme ja Susihukka kuunteli kärsivällisesti. Kun tunsin oloni neuroottiseksi, Susihukka ymmärsi ja oli tukenani. Ja hän halusi, rakasti ja kunnioitti minua joka hetki, vaikka käyttäydyin kuinka naurettavasti neuroottisuuteni takia. Ja vähä vähältä minä paranin. Alon taas pitää itsestäni ja luottamaan ihmisiin. Lakkasin murehtimasta menneitä ja olemasta neuroottinen. Varmasti Susihukka oli välillä kurkkuaan myöten täynnä sitä kaikkea, mutta hän ei koskaan antanut periksi. Toisinaan olen yhä neuroottinen, mutta vain harvoin. Voisi kai sanoa, että olen toipunut. En käytä lääkkeitä tai tarvitse terapiaa, lähes oireeton ja kestän stressiä ja painetta. Ja siitä kaikki kunnia Susihukalle.

One thing my dad said to me when Wolf and I got engaged sums this whole thing up pretty good. He told me that it would be really easy to hate Wolf because of his looks, like tattoos, piercings and weird hair… but when you start talking to him you immediately notice that he is a really good guy. And I can say that my family truly loves Wolf. Because of what he did to me. What he made me.  And so do I.

Eräs asia, jonka isäni sanoi minulle kun mention kihloihin Susihukan kanssa tiivistää asian aika hyvin. Isäni sanoi, että Susihukkaa olisi todella helppo vihata hänen ulkonäkönsä, tatuointien, lävistysten ja kummallisten hiuksien vuoksi, mutta kun hänelle juttelee huomaa välittömästi kuinka hyvä tyyppi hän on. Ja sanon suoraan että perheeni rakastaa Suihukkaa. Sen vuoksi mitä hän teki minulle. Mitä hän teki minusta.  Ja mina rakastan häntä myös.

So, Wolf (I know you’ll be reading this). Thank you for everything. You are my soul mate, my other half, my master. And happy birthday! I love you, you are the smartest, funniest, sexiest and the most caring man I’ve ever met and you only get better with age. ;) <3

Joten Susihukka (tiedän, että luet tämän). Kiitos kaikesta. Olet sielunkumppanini, toinen puoleni, herrani. Ja hyvää syntymäpäivää! Rakastan sinua, olet älykkäin, hauskin, seksikkäin ja rakastavin mies jonka olen koskaan tavannut ja vain paranet vanhetessasi. ;) <3