Hello. I've been thinking long and hard weather I should write about this subject and if so, what would I have to say? I've finally made up my mind and decided that I will write about it. So today's post will be about body (issues). Sorry about rather free style of writing. :D
Tervehdys. Olen miettinyt pitkään ja hartaasti pitäisikö minun kirjoittaa tästä aiheesta ja jos niin mitä? Päätin nyt sitten tarttua härkää sarvista ja alkaa rustaamaan tekstiä aiheesta keho ja kehonkuva... anteeksi vaan tajunnanvirtamaisuus.
When I first started this blog I was trying to lose a little bit weight (and I did). I wanted to look better in my own eyes and of course in others' too. Almost exactly one year later I was afraid of dying. I weighted only 48kg, I felt powerless, I couldn't sleep, walk let alone exercise... do much anything. Because of the Hyperthyreosis, which also made me lose weight rapidly no matter how much I ate. It was without a doubt one of the scariest things I've ever experienced and it got me thinking... what really is important for me? Being skinny (aka constantly dieting since I'm not naturally skinny) suddenly didn't feel that important at all. I just wanted to be healthy and powerful again. I can normally do like 100 situps easily but suddenly I could only do like... two. I felt totally useless. And now, that I have finally gotten better and gained like 7kg of weight... I feel very confused. art of me is happy as hell that I can do whatever I want again, that I feel good, that I am alive. But part of me feels like a total failure for gaining all that weight... And the weirdest part is that I don't even know weather I looked better or worse before! At least Wolf is happy, he says I look more womanly now. But I'm not sure what to think. It feels terrible when your clothes don't fit you anymore. And I feel like... my value is diminished. I compare myself again. Bars make me sad. Internet makes me sad. And at the same time I keep thinking that this shit shouldn't even be important!
Kun aloitin kirjoittamaan tätä blogia halusin pudottaa vähän painoa (ja pudotinkin). Halusin näyttää paremmalta omaan silmääni ja tottakai myös muiden. Melkein tarkalleen vuosi myöhemmin pelkäsin kuolevani. Painoin 48kg, olin täysin voimaton, en pystynyt nukumaan, en kävelemään, phumattakaan treenaamisesta... en jaksanut oikein mitään kiitos hypertyreoosin joka sai myös painoni putoamaan hälyyttävällä tahdilla vaikka söin kuin hevonen. Se oli eittämättä yksi elämäni pelottavimpia kokemuksia ja sai minut ajattelemaan mikä minulle on oikeasti tärkeää? Timmi kroppa (eli jatkuva laihdutus koska en todellakaan ole luonnostani laiha) ei yhtäkkiä tuntunut minusta ollenkaan tärkeältä. Halusin vain terveen, vahvan kroppani takaisin. Pystyn normaalsti heittämään helposti 100 vatsalihasta, tuolloin sain ehkä... kaksi. Tunsin itseni hyödyttömäksi. Ja nyt kun voin jo paljon paremmin ja paino on noussut seitsemisen kiloa... olo on hämmentynyt. Toisaalta olen helvetin onnellinen että sytyn taas tekemään mitä haluan, voin hyvin ja olen elossa, toisaalta taas tunnen epäonnistuneeni koska olen lihonut niin paljon... Ja omituisinta on se, etten edes tiedä näytänkö nykyisissä mitoissani paremmalta vai huonommalta kuin ennen! Susihukka on ainakin onnellinen, näytän kuulemma naisellisemmalta. Mutta itse en tiedä mitä ajatella. On kamalaa kun ei enää mahdukaan johonkin vaatteeseen. Tuntuu kuin oma arvo olisi jotenkin laskenut. Vertailen taas itseäni ja tulen surulliseksi baareissa ja selaillessani nettiä. Ja samaan aikaan mietin että tuon ei pitäisi olla mulle millään lailla tärkeä asia!
Let's face it. I've been fat before. And Wolf loved me just as much as he does now. Although I partially lost weight before because I wanted to look better in his eyes. But it had nothing to do with it! What does affect our relationship however is the fact that I have become very self conscious about my weight... and about my body in general. I think that somehow falling ill and losing control over my own body pushed me over the edge and now I feel lost. On the other hand I want my body to be perfectly toned and all but even more I just want to be happy. I don't want to torture my body with crazy diets anymore. I don't want to count calories and refuse ice cream or go to bed hungry. I realize that I have been too hard for my body, even though it has served me so well. It has allowed me to do many kinds of sports, it has given me and my man pleasure, it has been very tough and healthy and endured many challenging jobs, always healed fast and well and I have repaid this with cruelty.
Mutta siis. Mä olen ennenkin ollut läski. Susihukka rakasti mua ihan yhtä paljon silloinkin, vaikka myönnettäköön että alunperin aloitin laikkarin että näyttäisin paremmalta Susihukan silmissä. Mutta painolla ei ollut kyllä mitään tekemistä sen asian kanssa! Se mikä on meidän suhteeseen vaikuttanut on mun jatkuva painontarkkailu ja kriiseily kroppani kanssa. Jollain tapaa kai sairastuminen ja kontrollinen menttäminen oman kehin suhteen suisti mut yli laidan ja nyt olen ihan hukassa sen suhteen mitä pitäsi tehdä. Toisaalta haluaisin treenata täydellisen timmin kropan itselleni, mutta vieläkin enemmän haluaisin olla onnellinen. Mä en enää halua kiduttaa mun kehoa hulluilla kuntokuureilla. Mä en halua enää laskea kaloreita enkä kieltäytyä jäätelöstä enkä mennä nälkäsenä nukkumaan. Pikkuhiljaa tajuntaan iskee ymmärrys että mä olen kohdellut mun kroppaa ihan kamalalla tavalla vaikka sen on toiminut mun hyväksi aina kuin unelma. Se on taipunut vaikka millaseen urheiluun, tuottanut nautintoa niin mulle kuin Susihukallekin, se on pysynyt lujana ja terveenä ja kestänyt vaikka millaisia fyysisesti kuormittavia duuneja ja parantunut aina nopeasti ja hyvin ja palkaksi mä olen vaan julmasti kiduttanut sitä.
I think I should stop hating myself for something that I'm not and start loving myself for something that I am. I am strong, capable of many things and pretty enough like this. Why should I be anything more? Why would it be important? Because for me life is all about being happy. And that doesn't mean being skinny.
Mä haluaisin nyt tehdä päätöksen että lopetan itteni vihaamisen sen vuoksi mitä mä en ole ja alan rakastaa itteäni sen takia mitä mä olen. Mä olen vahva ja pystyn tekemään vaikka ja mitä ja oon ihan riittävän simpsakka ihan tämmösenä. Miks vitussa mun pitäs tavoitella enempää? Miksi se olis tärkeää? Mulle elämän takoitus on kuitenki aina ollu olla onnellinen ja se ei oo sama asia kuin olla laiha.
So... what do you think? How important it is for you to be of trying to be the way you consider perfection? Or what is important for you in life? Of course this post isn't about mocking any body type. If you are naturally skinny you shouldn't force yourself to eat to get more curves. Whatever size the person I've always admired the ones that are happy with themselves. How about you?
Mitäpä mieltä ovat lukijat? Kuinka tärkeää teistä on pyrkiä täydellisyyteen? Tai mikä teille on elämässä ylipäätään tärkeää? Tämän postauksen tarkoitus ei ole sitten morkata mitään vartalotyyppiä. Luonnostaan laihan ei pitäisi pakolla lihottaa itseään saadakseen muotoja ja olipa ihminen mitä kokoa vaan mä olen aina ihaillut niitä jotka on sinut itsensä kanssa. Entä te?
Btw, to illustrate this post I used pictures of myself practicing pole dancing (taken last week I think). This is one thing I'm very proud that my body can once again do. Skinny or not, I'm very happy with those pictures, they make me look and feel really powerful. <3
Muuten, kuvitin tän postauksen kuvilla joissa treenailen tankoilua (otettu muistaakseni viime viikolla). Tää on yks niistä jutuista joihin mun keho taas pystyy ja joista oon tosi ylpee. Laiha tai ei oon tosi tyytyväinen noihin kuviin, ne saa mut näyttämään vahvalta ja tuntemaan itteni selaseksi. <3
