We don't need nobody, baby, we don't need champagne

Hi again! I’ve been very busy with the project RadioTV Kombo for the last month, but finally it’s over! Well, I still have some documents to write, but… anyway, I might even have some free time! Anyway, I didn’t come here to babble about the project, but something far more important: my mate, my love, Mr. Wolf. Today is Wolf’s birthday, so this post will be dedicated entirely for him. <3

Hei taas! Olen ollut ihan sikakiireinen RadioTV Kombon parissa viimeisen kuukauden , mutta nyt se on viimein ohi! Okei, pari dokumenttia pitää vielä rustata, mutta… kummiskin. Minulla saattaa olla jopa vapaa-aikaa! Kummskin. En tullut tänne jaarittelemaan siitä projektista, vaan jostain paljon tärkeämmästä: rakkaasta elämänkumppanistani Susihukasta. Susihukalla on tänään syntymäpäivä, joten omistan tämän postauksen kokonaan hänelle. <3

Me and Wolf have been together for about four and a half years now and I’m still head over heels in love with him. Wolf is the reason I’m still alive. He is the big bad wolf that lured me away from the road that was leading straight to hell. But maybe I’ll start from the beginning.

Minä ja Susihukka ollaan oltu yhdessä pyöreästi neljä ja puoli vuotta ja yhä vain olen korviani myöten rakastunut. On Susihukan ansiota, että olen yhä elossa. Hän on se iso paha susi joka houkutteli minut pois tieltäni helvettiin. Mutta ehkäpä aloitan alusta.

I had broken up with my ex and left badly scarred. Two years of dating him had caused me to have OCD, which was treated with therapy and pills but without much success.  I felt neurotic, depressed and suicidal every day. But then I met Wolf, online. I was actually looking for a guy to fool around with just a little bit, but nothing more. I wanted to have fun, but not to date anyone or especially not to fall in love. I was a mess, but trying to heal. So we started off as friends.

Olin eronnut eksästäni ja ihan rikki. Kaksi vuotta hänen kanssa seurusteltuani minulle oli jäänyt käteen pakkouneuroosi, kasa lääkkeitä ja terapiassa istuskelua, joista kumpikaan ei tuottanut mainittavasti tulosta. Olin neuroottinen, masentunut ja ajattelin itsemurhaa päivittäin. Mutta sitten tapasin internetin ihmeellisessä maailmassa Susihukan. Etsiskelin oikeastaan seuraa vain hauskanpitoon, minulla ei ollut aikomustakaan aloittaa seurustelua eikä etenkään rakastua. Olin ihan paskana, mutta yritin toipua. Joten meistä tuli aluksi vain ystäviä.

I still wanted to get together with my ex and he agreed. I was attached to him. He was cruel and shitty to me, but I was hooked. He was my first love after all. But then, in Midsummer 2007 he stood me up, once again. I knew that Wolf happened to be in town, too (we lived about 60km apart from each other back then) and decided to meet him instead. That was the first time we actually met face to face.  He was even more handsome than in the photos I had seen of him. Dark green eyes, shaved head, reddish beard and wolf-like smirk. We met really quickly, but a few days later we decided to meet properly and he came to visit me.  We had an amazing chemistry but since I was going to Tuska festival to have fun and get a little crazy we didn’t want anything serious. But then he decided to escort me to my train to Tuska.  In the train I started thinking of what the fuck am I doing? Why am I going all the way to Tuska to have a good time with some guy just for one weekend when I already have someone waiting for me at the train station? I texted him in the middle of the night: “If I promise to behave and be a really good girl could we start being serious with each other?” He agreed. And although I had fun mostly I was just hoping to get home soon to see him.

Tuohon aikaan halusin yhä palata yhteen eksäni kanssa. Olin koukussa häneen, vaikka hän kohteli minua julmasti ja paskamaisesti. Kyseinen tyyppi oli kuitenkin ensirakkauteni. Mutta juhannuksena 2007 hän teki taas vaihteeksi minulle oharit ja koska tiesin myös Susihukan olevan maisemissa päätin tavata sen sijaan hänet. Asuimme tuolloin noin 60km päässä toisistamme emmekä olleet ennen tavanneet kasvokkain. Susihukka oli komeampi kuin kuvissa joita olin nähnyt.  Tummanvihreät silmät, ajeltu pää, punertava parta ja susimainen virne. Tapasimme vain pikaisesti, mutta muutamaa päivää myöhemmin päätimme tavata oikeasti ja hän tuli käymään luonani. Kemia välillämme oli uskomaton, mutta koska olin parin päivän sisään lähdössä Tuskaan  hauskanpito ja kenties satunnainen miesseura mielessäni emme halunneet aloittaa mitään vakavaa. Mutta sitten Susihukka halusi saattaa minut junalle. Yöjunassa makasin valveilla ja mietin että olen hullu kun lähden Tuskaan satunnaisen seuran perässä, kun minulla on mies tuolla asemalla. Tekstasin hänelle keskellä yötä ja kysyin: ”Jos olisin oikein kiltisti niin  voitaisiinko tässä olla ihan vakavissaan?” Ja Susihukka suostui. Ja vaikka minulla oli hauskaa tuskassa enimmäkseen odotin kuin tulisilla hiilillä paluuta hänen luokseen.

A few days later I was on a beach with him. We were just lazing around, swimming and laying in the sand. And I had never been so happy in my life. I felt safe, wanted and needed. I remember thinking that this isn’t what I signed up for. I was supposed to have fun, not to fall in love. Especially with this weird, troll-like guy…  You see my ex was a blonde, almost anorexic, techno-listening pretty boy and Wolf was… the complete opposite. Sure he was hot, but he was big, muscular, hairy and kind of barbaric. But I had never felt so at home with anyone. I felt that we two were alike. We were lone wolves with twisted humor and kind of perverted outlook of the world. And I still feel that way. I think our species is somehow unique, different from all others.

Muutamaa päivää myöhemmin makoilin jo Susihukan kanssa rannalla. Laiskottelimme, uimme ja makoilimm hiekalla, enkä ollut koskaan ollut yhtä onnellinen. Tunsin oloni halutuksi, turvalliseksi, tarvituksi. Muistan ajatelleeni, ettei tässä näin pitänyt käydä. Minun piti vain pitää hauskaa, eikä rakastua, varsinkaan tuollaiseen outoon örkkiin… Eksäni oli anorektisen laiha blondi teknoa kuunteleva nättipoika ja Susihukka oli täydellinen vastakohta. Toki hän oli komea, mutta hän oli iso, lihaksikas, karvainen barbaari. Mutta en ollut koskaan tuntenut oloani niin kotoisaksi kuin hänen kanssaan. Me kaksi olimme samaa maata, yksinäisiä susia varustettuina kieroutuneella huumorintajulla ja perverssillä maailmankatsomuksella. Minusta tuntuu yhä samalta. Olemme ainoita lajiamme, erilaisia kuin muut.

It wasn’t easy for Wolf to date me at first. I was broken and I hadn’t had time to heal. But I knew I had to take my chances and get him before someone else does. So when I needed to babble about my ex or our relationship, Wolf listened. When I was really neurotic, Wolf understood and supported me. And he wanted me and loved me and respected me every moment, no matter how ridiculous I acted because of my OCD. And little by little I started to heal. I started to like myself again and trust people. I stopped thinking about the past and started being less and less neurotic.  I’m sure Wolf was really fed up with me at times, but he never gave up on me. I still feel neurotic at times, but rarely. I guess you could say I’m cured. I’m off pills and therapy, I have virtually no symptoms and I can take pressure and stress. And that is all thanks to Wolf.

Susihukan ei ollut helppoa olla kanssani  ainakaan aluksi. Olin ihan palasina eikä minulla ollut aikaa korjata itseäni, sillä tiesin että jos en tarttuisi nyt tilaisuuteen olla Susihukan kanssa joku muu tekisi sen kyllä. Joten minun oli otettava riski ja yritettävä. Mutta kuten erosta toipumiseen kuuluu minun oli puhuttava eksästäni ja suhteestamme ja Susihukka kuunteli kärsivällisesti. Kun tunsin oloni neuroottiseksi, Susihukka ymmärsi ja oli tukenani. Ja hän halusi, rakasti ja kunnioitti minua joka hetki, vaikka käyttäydyin kuinka naurettavasti neuroottisuuteni takia. Ja vähä vähältä minä paranin. Alon taas pitää itsestäni ja luottamaan ihmisiin. Lakkasin murehtimasta menneitä ja olemasta neuroottinen. Varmasti Susihukka oli välillä kurkkuaan myöten täynnä sitä kaikkea, mutta hän ei koskaan antanut periksi. Toisinaan olen yhä neuroottinen, mutta vain harvoin. Voisi kai sanoa, että olen toipunut. En käytä lääkkeitä tai tarvitse terapiaa, lähes oireeton ja kestän stressiä ja painetta. Ja siitä kaikki kunnia Susihukalle.

One thing my dad said to me when Wolf and I got engaged sums this whole thing up pretty good. He told me that it would be really easy to hate Wolf because of his looks, like tattoos, piercings and weird hair… but when you start talking to him you immediately notice that he is a really good guy. And I can say that my family truly loves Wolf. Because of what he did to me. What he made me.  And so do I.

Eräs asia, jonka isäni sanoi minulle kun mention kihloihin Susihukan kanssa tiivistää asian aika hyvin. Isäni sanoi, että Susihukkaa olisi todella helppo vihata hänen ulkonäkönsä, tatuointien, lävistysten ja kummallisten hiuksien vuoksi, mutta kun hänelle juttelee huomaa välittömästi kuinka hyvä tyyppi hän on. Ja sanon suoraan että perheeni rakastaa Suihukkaa. Sen vuoksi mitä hän teki minulle. Mitä hän teki minusta.  Ja mina rakastan häntä myös.

So, Wolf (I know you’ll be reading this). Thank you for everything. You are my soul mate, my other half, my master. And happy birthday! I love you, you are the smartest, funniest, sexiest and the most caring man I’ve ever met and you only get better with age. ;) <3

Joten Susihukka (tiedän, että luet tämän). Kiitos kaikesta. Olet sielunkumppanini, toinen puoleni, herrani. Ja hyvää syntymäpäivää! Rakastan sinua, olet älykkäin, hauskin, seksikkäin ja rakastavin mies jonka olen koskaan tavannut ja vain paranet vanhetessasi. ;) <3

We'll meet again my dear on doomsday

Tonight we'll see what will happen after the apocalypse. A little sneak peak of the future... what will be left of us after the end of the world? If you want to know too, do come here. The event is called Underground Ark and it includes (for example) dance, burlesque, gothic bellydance, two bands (Magpie and Erilaz) and art gallery. The Event is held in 45 Special, Oulu tonight at 18.00. I'll be there. And you should be too.

Tänään nähdään mitä tapahtuu maailmanlopun jälkeen. Pieni kurkistus tulevaisuuteen... mitä meistä jää jäljelle kun maailma päättyy? Jos haluat tietää, tule tänne. Tapahtuma on nimeltään Underground Ark ja se pitää sisällään (mm.) tanssiesityksiä, burleskia, goottilaista vatsatanssia, kaksi bändiä (Magpie ja Erilaz) ja taidegallerian. Tapahtuma on tänä iltana Oulun 45 Specialissa iltakuudesta eteenpäin. Minä olen siellä. Ja sinunkin kannattaisi.

'Cause the hardest part of this is leaving you

My grandmother passed away about two and a half weeks ago and today we held her funeral. It was a beautiful ceremony and there were lots of people saying their goodbyes to her. I miss her and I've cried a lot today but really the grieving process has been going on a while now, since it was cancer that took her and we have all stood by her side as the end was nearing, especially my grandfather. I thought I'd like to write something about her and my grandfather too. They have been together over fifty years, fifty-eight if I remember correctly and they were and are sort of role models for me when it comes to love. I saw their relationship a happy and playful one. They rarely argued and almost never in public. They seemed to have a very romantic, loving and caring relationship till the end, my grandfather took care of her the last two whole days she was dying in hospital, talking to her, caressing her hair and trying to make her feel as comfortable as possible. And he was with her when she finally went. In her lifetime she has taught me many things but the most important lesson I learned by her example about love. What true love does look like. How it can be made strong enough to conquer any hardship. How to cherish it. And how it never diminishes no matter how much you give it away and on the contrary how it only seems to grow by sharing. Written like that it sounds quite flat, but I have seen it with my very own eyes and it is something I will always remember, especially when it comes to me and Wolf. Wolf was carrying her coffin by the way, with my father, uncle and my three cousins. And he did very fine job with it. Thank you, love. <3 I thought it would also be nice to share a couple of photos of my grandmother. I think she is seventeen in the first picture and about twenty-five in the second. :)

Mummuni kuoli noin kaksi ja puoli viikkoa sitten ja tänään hänelle pidettiin hautajaiset. Tilaisuus oli kaunis ja paikalla oli paljon hyvästelijöitä. Minulla on ikävä häntä ja olen itkenyt paljon tänään, mutta oikeastaan surutyö on ollut käynnissä jo jonkin aikaa, koska syöpä vei hänet ja me kaikki oltiin mukana tukemassa häntä viimeisellä taipaleella, varsinkin pappa. Halusin kirjoittaa tänne mummusta ja papasta jotain. He ovat olleet yhdessä jo yli viisikymmentä vuotta, muistaakseni viisikymmentäkahdeksan ja mitä rakkauteen tulee he ovat sen suhteen minulle jonkinlaisia roolimalleja. Heidän suhteensa näytti minusta onnelliselta ja leikkisältä. He riitelivät todella harvoin eivätkä oikeastaan koskaan julkisesti. Mielestäni heillä oli hyvin romanttinen, rakastava ja huolehtiva suhde loppuun saakka, pappa piti huolta mummusta kaksi vimeistä päivää kun mummu oli kuolemassa sairaalassa, juttelemassa hänelle, silittämässä hiuksia ja helpottamassa mummun oloa kaikin mahdollisin tavoin. Pappa oli vierellä myös lähdön hetkellä. Elämänsä aikana mummu opetti minulle monia asioita mutta tärkeimmän opin hänen esimerkkinsä kautta ja se on rakastamisen taito. Näin miltä tosirakkaus näyttää. Miten siitä tehdään niin vahva, että se kestää mitkä tahansa vaikeudet. Miten sitä vaalitaan. Ja sen miten se ei jakamalla vähene, päin vastoin. Noin kirjoitettuna kuulostaa aika lattealta, mutta olen nähnyt se omin silmin ja muistan sen aina, etenkin kun on kyse Susihukan ja minun suhteesta. Susihukka oli muuten kantamassa mummun arkkua isäni, enoni ja kolmen serkkuni kanssa ja hän teki hyvää työtä. Kiitos, rakkaani. <3 Ajattelin että näin lopuksi olisi kiva laittaa tänne pari kuvaa mummusta. Ensimmäisessa kuvassa mummu on kai seitsemäntoista ja toisessa kahdenkymmenenviiden paikkeilla. :)

Good bye granny, I miss you and thank you for everything. <3

Hyvästi mummu, ikävä sinua ja kiitos kaikesta. <3

Wouldn't you like to see something strange?

Halloween is probably my favorite celebration. Every year we hold a Halloween party for our friends with ghoulish treats, music and costumes. This year Wolf wanted to be an executioner (I totally have a thing for executioners!! *____* <3) and to match him I decided to go as decapitated Marie Antoinette. :D We didn't have that much money for the costumes so I made most of them myself. Wolf's hood used to be a t-shirt and my dress was made of a ragged corset top with broken bones and an old torn up sheet. Actually I had sewn the dress year ago for Zombie walk but it turned out nice enough so it deserved a new round. :) The wig turned out to be a bit of a problem, since the "dutchess" wigs were pretty expensive. Instead of purchasing one of those, I bought this one and tacked it together with thread. Then I just added some spiders and voilà! (I had some latex and fake blood left from this years Zombie walk so I didn't have to buy those). Anyway, here's how our costumes turned out!

Halloween on suosikkijuhlani. Joka vuosi järkkäämme Susihukan kanssa bileet ystäville, karmivine syötävineen, teemamusiikkeineen ja pukuineen. Tänä vuonna Susihukka halusi olla pyöveli (mulla on todellakin joku juttu niihin!! *____* <3) ja pitihän mun mätsätä, eli päätin olla päänsä menettänyt Marie Antoinette. :D Meillä ei ollut paljoakaan rahaa käytettävissä pukuihin, joten ompelin lähes kaiken itse. Susihukka sai hupun vanhasta t-paidasta ja oma mekkoni oli tehty kovia kokeneesta korsettitopista ja halkinaidusta lakanasta. Mekon olin oikeastaan ommellut jo vuosi sitten Zombie walkia varten mutta siitä tuli sen verran hieno että se ansaitsi toisen kierroksen. :) Peruukki muodostui pieneksi ongelmaksi, sillä "herttuatar" -mallin peruukit tuppaavat olemaan melko kalliita. En sitten ostanut sellaista, vaan tämän ja kursin sen muotoonsa langan avulla. Lisäsin koristeeksi muutaman hämähäkin ja tättärää valmista tuli! (Lateksia ja tekoverta löytyi Zombie walkin jäljiltä omasta takaa, ei onneksi tarvinnut niitä hankkia). Joka tapauksessa tässäpä tuunauksien tulokset!

Also, I noticed I forgot to make a post about the latest Zombie walk event. :D Here's a couple of pictures from there too! This years theme was mutants so it was a bit hard... :D

Huomasinpas tuossa että olen kokonaan unohtanut tehdä postauksen edellisestä Zombie walkista. :D Tässä siis pari kuvaa sieltäkin! Tämän vuoden teema oli mutantit, hieman hankalaa siis... :D

And finally, since today (yesterday actually...) was the official Halloween I decided to dress up a little bit for school as well. :)

Ja koska tänään (tai oikeastaan eilen...) oli virallinen Halloween niin pukeuduin teemaa noudatellen myös kouluun. :)

I have one more Halloween party coming up next thursday, yay! I have not yet decided what will I wear though... yikes! Have you readers been dressing up for All Hallow's Eve? :)

Vielä yhdet halloweenikekkerit olis tiedossa ensi torstaina, jei! En tosin ole vielä päättänyt miksi pukeutuisin... iiks! Oletteko te lukijat päässeet pukuilemaan halloweenin kunniaksi? :)

*EDIT*

The photos from our Halloween party are © Pauli Tavasti. I 'shopped them (poorly) myself though. :D


Valokuvat halloweenpippaloista on muuten © Pauli Tavasti. Shoppailin ne kyllä (paskasti) ite. :D